Suomen kyudoliitto ry - Finnish Kyudo Federation

Erilaiset koulukunnat

Kyudossa, kuten kaikessa jousiammunnassa, on tarkoituksena osua maalitauluun. Kyudoa harjoitetaan kuitenkin useissa koulukunnissa, joista toiset periytyvät sotilaskoulutuksesta, toiset seremoniallisesta ammunnasta. Näin ollen myös painotukset ovat erilaisia. Toiset painottavat esteettisyyttä, toiset tehokkuutta. Onkin niin, että osumaan on pyrittävä oikealla, hyvällä tekniikalla. Ja kääntäen: jos ampuu oikealla tekniikalla, osuma on väistämätön.

Teknisesti kyudo voidaan jakaa kahteen pääluokkaan: seremonialliseen jousiammuntaan (reisha) ja sotilasammuntaan (busha). Seremoniallinen ammunta keskittyy rituaaleihin ja kyudon maagisiin puoliin, ja voidaan sanoa, että tämä on nimenomaisesti Ogasawara-ryun aluetta. Sotilasammunta voidaan jakaa seisaalta ammuntaan (hosha), ratsailta ammuntaan (kisha) ja niin sanottuun temppeliammuntaan (dosha). Näistä ratsailta ammuntaa ja seisaalta ammuntaa harjoitetaan edelleen.

Vuonna 1896 joukko vanhoja kyudo-mestareita kokoontui yhteen pelastaakseen perinteisen jousiammunnan. Honda Toshizane, Tokion keisarillisen yliopiston kyudon opettaja, yhdisti sotilas- ja seremonialliset ampumatyylit luoden hybridin, jota kutsutaan Honda-ryuksi. Vuonna 1949 perustettiin Japanin kyudo-liitto (Zen Nihon kyudo renmei). Liiton vuonna 1953 julkaistu käsikirja kertoo, miten eri koulukuntien ampujat voivat ampua yhdessä kilpailuissa tai vyökokeissa.

Suomessa eninten harjoitettava koulukunta Heki-ryu Insai-ha perustuu jalkaväen sota-ammuntaan. Japanissa ja maailmanlaajuisesti suurin koulukunta on Japanin kyudo-liiton tyyli.

Kyudo ja Zen

Saksalaisen esoteerisen mystikon, filosofian professori Eugen Herrigelin kirjoittama kirja "Zen ja jousella ampumisen taito" on vaikuttanut suuresti kyūdōn yhdistämiseen zen-buddhalaisuuteen. Herrigel matkusti Japaniin "etsimään zeniä" ja oli ensimmäisiä kyūdōhon tutustuneita eurooppalaisia. Japanilaisen kulttuurin ja uskonnon tutkijan Yamada Shōjin mukaan Herrigelin kirja perustuu suurelta osin väärinkäsityksiin, jotka syntyivät hänen kyudo-opettajanaan toimineen Kenzo Awan ja Herrigelin yhteisen kielen puutteesta, Awa-sensein erikoisesta ja sekavasta persoonallisuudesta sekä Herrigelin nimenomaisesta pyrkimyksestä hakea ja löytää zen jo lähtiessään Japaniin. Mielenkiintoista on, että Herrigelin kirja on käännetty myös japaniksi, ja se on vaikuttanut sielläkin käsityksiin kyūdōsta.

Kyudoa, kuten mitä tahansa muutakin, voi harjoittaa myös meditatiivisesti, ja se sopiikin tähän erinomaisesti vaatiessaan herpaantumatonta keskittymistä. Kyudoa harjoitetaan kuitenkin pääasiassa urheiluna muiden budolajien tapaan. Se on teknisessä vaikeudessaan erinomaista kehon ja mielen hallinnan opetusta.